lamour-vaincra-paris

“Mieleen tulee etsimättäkin ajatus kiittämättömyydestä maailman palkkana,” kirjoitti Suomi–Ranska-yhdistysten liiton jäsen Martti E.O. Korpela Ranskan terroritekoihin liittyen mielipidekirjoituksessaan Satakunnan Kansassa 20.7.2016. Lue tästä koko kirjoitus.

Satakunnan Kansa

MIELIPIDE

Ranskaan kohdistuneet iskut pakottavat kysymään, miksi juuri tämä eurooppalainen valtio on joutunut niin murheellisella tavalla terrorismin kohteeksi. Onko ehkä vuonna 1958 perustetun Ranskan viidennen tasavallan olemuksessa ja rakenteissa joitain silmittömään väkivaltaan johtavia sytykkeitä? Miksi maa, jonka tunnuslauseena on markiisi de la Fayetten 1789 muotoilema julistus vapaudesta, veljeydestä ja tasa-arvosta, onkin nyt ajautunut pysyvään pelkotilaan?

Kuinka on mahdollista, että EU:n keskeinen perustaja joutuu tuon tuostakin julistamaan valtiollisia suruaikoja ja nostamaan kansallista puolustusvalmiuttaan näkymätöntä vihollistaan vastaan? Tuskin on sattumaa, että Pariisin ja Nizzan verilöylyt tapahtuivat suunnitelmallisesti niin lyhyen ajan sisällä. Ranskasta on tahtomattaan tullut inhimillisten kärsimysnäytelmien keskiö. Varmasti nekin, jotka ovat saattaneet potea enemmän tai vähemmän voimakasta ”francofobiaa,” tuntevat viimeistään nyt myötätuntoa Ranskaa ja sen asukkaita kohtaan.

Voisi ehkä perustellustikin väittää, että Ranska saa nyt maksaa kovaa hintaa harjoittamastaan siirtomaapolitiikasta. Tällöin kuitenkin unohdetaan, että ranskalaiset kenraali de Gaullen johdolla myös luopuivat siirtomaaherruudestaan sekä Indokiinassa että Algeriassa. Aikakirjoihin on jäänyt de Gaullen magneettinen puhe Algerin Forumilla 4.6. 1958. Siinä hän tunnusti tietävänsä algerialaisten toiveet verisen siirtomaasodan loppumisesta ja kansallisesta itsenäisyydestä. Lehti oli tuolloin kääntyvä koko pohjoisen Afrikan, Maghrebin, historiassa.

Sodan päättymisestä 1970-luvun öljykriisiin Ranska koki ennennäkemättömän talouskasvun. Toistaan seuranneet kolme vuosikymmentä, Les Trente Glorieuses, tekivät maasta vauraan hyvinvointivaltion, jossa kaikilla tuli hyvä olla. Jo 1900-luvun alussa Ranskasta oli tullut maallistunut valtio, jossa uskonto erotettiin omaksi yhteiskunnalliseksi saarekkeekseen. Juuri Ranskaa voikin luonnehtia sallivaksi ja erilaisten etnisten ryhmien muodostamaksi valtiokokonaisuudeksi.

Entisten siirtomaasuhteittensa ja vapaamielisen maahanmuuttopolitiikkansa johdosta Ranskaan on kotiutunut 4.5 miljoonaa muslimia lukuisine moskeijoineen. Se on kiistatta läntisen Euroopan monikulttuurisin maa. Mutta onko tälläkään asialla mitään tekemistä yltyvän terrorismin kanssa? Onhan Saksassakin lähes yhtä paljon islaminuskoisia maahanmuuttajia ja Iso-Britanniassakin miltei kolme miljoonaa vierasmaalaista. Kuitenkaan nämä maat eivät ole ainakaan vielä joutuneet terroristien vihan kohteiksi samassa mittakaavassa.

Vaikka jättäisimme syrjään Ranskan harjoittaman Lähi-idän politiikan, Isiksen, Syyrian ja Pariisin lähiöissä asuvien musliminuorten kyvyttömyyden sopeutua ranskalaisen elämänmuotoon, jäljelle jää kysymys, miksi juuri Molièren ja valistuksen Ranska on ajautunut nykyiseen kurimukseensa. Mieleen tulee etsimättäkin ajatus kiittämättömyydestä maailman palkkana.
Martti E.O. Korpela
Kauvatsa