LUKIJALLE

 

Yksi Ranskan television Union libre -ohjelman nuorista juontajista, ruotsalainen Erik varmisti käsittelemänsä asian perillemenon ranskalaiseen julkkiskaartiin kuuluvalta vanhemmalta vieraaltaan huudahtamalla Tu vois?. Kutsuttu ja yleisö naurahtivat hämmentyneinä sinuttelulle; ruotsalaispoika itse ei näyttänyt edes huomaavan kömmähdystään. Eri kulttuureissa ja kielissä vallitsevat hyvinkin erilaiset käytänteet sinuttelun ja teitittelyn  suhteen. Siinä missä suomalainen toimittaja säsättelee  ministeriä, voi ranskalainen teititellä jopa perheenjäsentään.

 

Professori Olli Nuutinen sanoo sinuttelun olevan erityisen pohjoismainen tapa, Ruotsistapa hyvinkin lähtöisin. Ranskalaisessa kulttuurissa sen sijaan teitittely on syvään juurtunut tottumus, joten ruotsalaispojan sinuttelulipsahdus hyppää siellä silmille, vaikka Ruotsissa se saattaisi kuulua täysin korrektin kielenkäytön piiriin. Erilaisista kulttuurikonteksteista kotoisin olevien henkilöiden väliset väärinymmärrykset eivät siis ole lainkaan ihmeteltävä asia.

 

Kielellisten käytänteiden vaihtelua ei kuitenkaan ilmene ainoastaan eri kulttuurien ja kielten välillä. Tietyn hyvinkin yhtenäisen yksittäisen kulttuurin ja kielen sisäinen variaatio saattaa olla erittäin moninaista. Puhekieli ja kirjoitettu kieli voivat poiketa runsaastikin toisistaan. Suomen puhutussa kielessä usein me mennään passiivissa, vaikka kirjallistyylisillä persoonamuodoillakin päästäisiin perille. Ranskalainen osoittaa haluttomuutensa monesti pelkällä Je veux pas –ilmauksella ja vähät välittää ne-osuudestaan. Tärkeää osaa kuitenkin näyttelee tilanteinen variaatio; rouva toimitusjohtaja tuskin virallisessa puheessaan jättää käyttämättä ne pas –kieltoa, vaikka kotioloissa kieltäytyykin pelkällä pas:lla.  Tällainen leimattoman puhekielisyyden piirre ilmenee yhteiskunnan kaikissa luokissa, eikä sillä ole varsinaista sosiaalista erottelevaa tehtävää.

 

Kielellisillä valinnoilla voi kuitenkin olla myös erottelevia tehtäviä. Viime kesänä Marseillen metrossa viereeni istahti teini-ikäinen poika ystävineen. Jo muutamia vuosia Ranskassa asuneena kuvittelin ymmärtäväni hyvinkin erilaisia kielenkäytön koodeja. Poistuessani metrosta häkeltyneenä salakuuntelijana tajusin kuitenkin, että olin aivan ulkopuolinen, enkä missään määrin hallinnut nuorisokielen sisäisiä lakeja.

 

Nuorison kielenkäytössä yleismaailmallisena piirteenä näkyy halu erottua vanhemmasta väestöstä. Omaan porukkaan kuuluvien kanssa puhutaan samantyyppistä kieltä, omia ”sisäpiirinjuttuja” ja näin samastutaan omaan vertaisryhmään ja sen kielenkäyttötapoihin. Suomalaisnuori saattaa tupata slangisanoja virkkeidensä vilinään ja ehkä kiroillakin siinä sivussa. Ranskalainen nuori ei mene juhlimaan fêteen vaan haluaa järjestää teufin, jossa on mahdollisimman paljon kiinnostavia keumeja (mec) ja meufeja (femme). Sanojen väärinpäin lukemisella pistetään selkeä raja oman ryhmän ja muun väestön välille.

 

Eivätkä ainoastaan nuoret erotu omaksi ryhmäkseen kielenkäyttönsä perusteella. Ammattiryhmille, harrasteporukoille ja ylipäätään erilaisille yhteisöille kehittyy usein ryhmälle ominaisia kielenkäyttötapoja. Ammattisanastolla on omat tehtävänsä; lääkärit tarvitsevat omaa kieltään taudinmäärittelyssä, musiikintuntijat yhteistä sanastoa tulkinnoissaan. Mitä tiiviimpiä ryhmän sisäset kielikontaktit ja väljempiä ryhmän ulkopuolle suuntautuvat kielikontaktit ovat, sitä herkemmin oma kielimuoto kehittyy ja säilyy.

 

Yhteiskunnan tasolla voidaan nähdä tiettyjä kielimuotoja arvostettavan enemmän kuin toisia. Murteellisuuksia tai slangia saatetaan pitää hauskoina ilmiöinä, mutta tietyissä tilanteissa ne korvataan yleispuhekielellä. Jostain syystä se, että pariisilaiset nielaisevat puolet sanoistaan ei monista kuulosta juurikaan hullunkunkuriselta, kun taas etelän ihmisten huudellessa à dömännggiään nousee usealle hymynkare huulille. Mediassa viljelty kielimuoto usein johdattelee massojen arvostuksia.

Prestiisikielimuodot kehittyvät valvonnan alla ja sen ulkopuolella. Kieltä on mahdoton kahlita tai täysin ohjailla; ja arvostukset menevät ja tulevat. Ilmeisesti Union libren kohdalla olikin kyse vain siitä, ettei ruotsalaisystävämme ollut vielä sisäistänyt teitittelyn prestiisiarvoa Ranskassa. Vaan olisipa ohjelmakin ollut paljon tylsempi, jollei poika olisi vähän kömmähdellyt!

 

Laura Muinonen

 

Lähteitä mm.: Coulmas (1997), Fairclough (1992), Nuolijärvi (2000), Nuutinen (1994).

 

 

Jäsenmatkalla elo-syyskuussa 2002 käytiin Burgundin merkittävimmässä luostarissa Fontenayssä

(Kuva J.Könönen)

 

 

Jäsenmatkalaisia kenraali de Gaullen hautamuistomerkillä Colombey-les-Deus-Eglises´ssä (Champagne)