| Adresse: | Raumantie 4 |
| FIN-00350 Helsinki | |
| Tél: | +358 9 561 1411 |
| GSM: | +358 44 555 3920 |
| sryl(at)suomi-ranska.com | |
|
Luokkatoverini Antti
Satuli – Joitakin muistikuvia Vasta 30 vuotta
ylioppilaaksi tulomme jälkeen huomasimme Antti Satulin isännöimässä illanvietossa Brysselissä, että Antti ja
minä olimme olleet luokkatovereita pitempään kuin tiesimmekään. 16 vuotta kestävä
luokkatoveruutemme oli alkanut jo syksyllä1949. Olimme samalla puistotädillä
Kivelänkadun leikkipuistossa, joka sijaitsi nykyisen Hesperia-hotellin
paikalla. Asuimme tuolloin samassa korttelissa, Satulit Mannerheimintien
puolella, Putron perhe Kivelänkadulla, samassa rapussa kuin Tättä, puistotäti. Puistotätiajalta minulla ei
Antista ole mitään muistikuvaa, mutta Aurorankadun ranskalaisessa
leikkikoulussa ommeltiin jo vierekkäin parsinneulalla ja paksulla
puuvillalangalla A-5 kokoiseen pahviin painettuja kuvioita ja laulettiin
Madamen johdolla. Kätevästi irrotettiin myös pahveista kuvia ilman saksia. Kun
neulalla pisteli viivaa pitkin riittävän tiheään, niin kuvan sai irti! Luokkakuvassa seisomme vakavina kiemurtelevassa
jonossa, kädet edellä seisovan olkapäällä. Puistokadun Ranskalaisessa
koulussa saimme ensimmäisen kontaktin tulevaan Euroopan Unioniin kun Euroopan
hiili-ja teräsyhteisön perustaja Robert Schuman vieraili meidän luokassa
huhtikuussa 1953. Silloisella 0-luokalla meitä oli 41 oppilasta, mutta kukaan ei voinut vielä aavistaa, että moni
siitä joukosta tulisi työskentelemään 40 vuoden kuluttua yhdistyvän Euroopan
hyväksi. Siinä luokassa kolmannessa pulpettirivissä istui myös Antti Satuli,
Suomen ensimmäinen EU-suurlähettiläs. Yhteinen koulutiemme jatkui
Puistokadulta oppikouluun Laivurinkadulle. Kesällä 1962 olimme Antin kanssa
Suomen Teiniliiton järjestämillä Teinijohtajakursseilla Kälviän
kansanopistossa. Otettiin käyttöön Kälviän asemalta resiina ja ajeltiin sillä
pitkin pohjoisen rataa eikä käynyt mielessäkään, että se olisi ollut
hengenvaarallista puuhaa. Kälviällä opeteltiin kyllä myös kokoustekniikkaa ja
muita järjestötoiminnassa hyödyllisiä taitoja. Ex-tempore –puheesta Antti
selviytyi kunnialla - itse en saanut siinä tilanteessa sanaakaan suustani!
Syksyllä Antti valittiin Helsingin ranskalais-suomalaisen yhteislyseon
2-vuotiaan teinikunnan puheenjohtajaksi, minä olin ensin Antin sihteeri ja puheenjohtaja seuraavana vuonna. Oman Teinikunnan
puheenjohtajuuden jälkeen Antista leivottiin Helsingin teiniyhdistyksen
Maakuntaneuvos, pääasiallisena tehtävänä yhteydenpito teinikuntiin
pääkaupunkiseudun ulkopuolelle. Koulumme rehtori Jarmo Anttila oli kasvatuksen
alalla monessa suhteessa aikaansa edellä, niinpä myös kurinpitotoimet
ennakoivat nykyistä ns. yhdyskuntapalvelua. Passiivinen jälki-istunto oli
korvattu paljon hyödyllisemmällä toiminnalla. Meidän koulussa jäi
Maakuntaneuvoskin tarvittaessa
pyyhkimään liitutauluja siivoojan avuksi… Ylioppilaaksitulon jälkeen
tapaamiset olivat satunnaisia. Olemme pitäneet luokkakokouksia 5 vuoden välein
ja Antti on ollut aina riennoissa mukana mikäli on töiltään ehtinyt. Antin
urakehitystä ja työskentelyä saattoi luokkatoveri seurata lähinnä Helsingin
Sanomien Nimityksiä-palstalta sekä kauppapoliittisista lehtiartikkeleista:
Brysseli, Washington, Geneve, Euroopan talousaluesopimuksen valmistelu alkanut,
Euroopan unionin jäsenyyssopimuksen valmistelut ja neuvottelut aloitettu… Vielä 1970-luvun
alkupuolella Pariisin lento teki välilaskun Brysseliin ja matkustamo
tyhjennettiin transit-halliin
tankkauksen ajaksi. Kerran menomatkalla Pariisiin olin juuri tulossa
matkustajien odotustilaan kun huomasin ilokseni Antin odottavan minua ovella.
Voi sitä jälleennäkemisen riemua(ni) - minä roikuin Antin kaulassa kun
perässäni lähestyi ulkoministeri Jermu Laine, jota Antti oli tullut viran
puolesta vastaanottamaan… Diplomaatti-Antti selvisi hyvin siitäkin tilanteesta,
mutta minä toivoin, että käsilaukussa olisi ollut pussillinen
näkymättömyyspulveria, sitä uudempaa ranskalaista… Koko koulunkäynnin kattava
luokkatoveruus ei 50- ja 60-luvullakaan ollut tavallista ja meidän luokan
yhteishenki oli ehkä vielä tavallistakin lujempi. Koulu oli uusi ja useat
luokkatovereiden vanhemmat työskentelivät yhdessä koulun hyväksi: syntyi
eräänlainen kollektiivinen
perheyhteys. Tutuiksi tulivat
myös luokkatovereiden perheet, Antin syntymäpäivillekin kutsuttiin aina koko
luokka. Antti Satuli kutsuttiin
Suomi-Ranska yhdistysten liiton neuvottelukuntaan hänen palattuaan Brysselistä
Suomeen. Koska Antti oli Eurooppa-asioiden ylivertainen asiantuntija ja lisäksi
loistava esiintyjä, esitelmä– ja luentopyyntöjä suorastaan sateli.
Neuvottelukunnan tilaisuudessa Antin oli määrä puhua toukokuussa 2003, mutta
sitä esitelmää emme ehtineet kuulla.
Antin yllättävä poismeno oli
meille luokkatovereillekin valtava järkytys. Menetyskin voi yhdistää: jaoimme
surua yhdessä, yli valtakunnan rajojen. Antin ura ja menestys ja taitavuus
olivat meille aina ylpeyden aihe. Missä vaan mainittiin Antti Satulin nimi, en
koskaan voinut olla mainitsematta ylpeänä, että ”luokkatoverini, muuten”. Kirsti Kontio-Ollila |