Suomeksi maanantaina 1.12. klo 18.00

Ranskaksi keskiviikkona 3.12. kello 18.00

Simo Brummer pitää esitelmän Opéra Garnier 150 v. Esitelmä kertoo oopperan ja baletin kehityksestä niiden alkuajoista Ludvig XIV:n Ranskassa, aina meidän päiviimme. Palais Garnier on Pariisin 13. oopperatalo, jonka rakentamisen käynnisti keisari Napoleon III v. 1861, mutta joka valmistui vasta kolmannen tasavallan aikana v. 1875. Tämä aikoinaan maailman suurin ja komein oopperatalo tunnetaan rakentajansa arkkitehti Charles Garnierin nimellä. Oopperan rakentaminen oli osa Napoleon III urbaania suunnitelmaa, joka antoi meille Pariisin sellaisena kuin sen nyt tunnemme.

Oopperasta ja baletista ei ollut koskaan politiikka kaukana ja esitykseen sisältyy attentaatteja ja onnettomuuksia sekä legendoja maanalaisesta järvestä ja tietenkin oopperan kummitus. Palais Garnier on ollut myös suurten tapahtumien näyttämö, ja esityksessä vierailevat oopperan ja baletin suurimmat tähdet. Myös meillä suomalaisilla on ollut siinä osuutemme ja Pariisin ooppera on vaikuttanut oman musiikkimaailmamme kehitykseen merkittävällä tavalla viime vuosisadan alkupuolella ja vaikuttaa edelleenkin.

Tervetuloa matkalle oopperan maailmaan!

Linkit lähetetty sähköpostitse.